Voikukka! Pientareelta pataan on ensimmäinen voikukalle omistettu ruokakirja
Voikukka! Pientareelta pataan on ensimmäinen voikukalle omistettu ruokakirja

Voikukka! Pientareelta pataan on ensimmäinen voikukalle omistettu ruokakirja

VOIKUKKA! Pientareelta pataan -keittokirja esittelee kaikille suomalaisille tutun, mutta monen inhoaman voikukan uudella tavalla. Kauniina, herkullisena, herkkänä ja maistuvana keittiön rikkaruohona. 

Kirja palkittiin Vuoden kotimainen keittokirja 2020 -kisassa. Lue lisää

Raadin mukaan kirja on modernin keittiön perusteos, joka kaivetaan esiin joka vuosi tiettyyn aikaan keväästä. Tekijöiden intohimo välittyy kirjan joka sivuilta.

“Ruokakuvaus inspiroi minua. Suunnittelin kirjan ilmettä niin, että kirjasta tulisi kaunis kuin kukka, mutta myös rouhean robusti. Ei mikään luonto-opas, vaan pikemminkin valon ja kesän tuoja, ihana lahjakirja.
Kirjan kuvamaailma heijastaisi auringon paisteen voikukan terälehdiltä lukijaan ja heruttelisi makuhermoja. Toukokuun runsas voikukkaisuus sai minut tarpomaan ja kykkimään pientareilta pelloille ja puistoihin, voikukan olemusta ja kauneutta kameralla ahmien. Ja kun käsittelin kuvia painovalmiiksi talven kaamoksessa, elin kesää uudestaan” kertoo valokuvaaja Milla von Konow

Teos on ainutlaatuinen, sillä voikukasta ei ole laadittu omaa ruokakirjaa aiemmin. Herkullisen keltainen voikukka on monille varma kesän merkki. Useimmille se on silti vain rikkakasvi toisten joukossa, huolella hoidetun puutarhan häirikkö. Helposti unohtuu, että voikukalla on pitkä ja kunniakas historia niin ruoanvalmistuksessa kuin kansan keskuudessa lääkekasvinakin.

Voikukka! Pientareelta pataan kirjan kuvitusta. Ruokakuvaus. Teoskustantamo.

Voikukka! Pientareelta pataan -kirja nostaa raikkaalla tavalla pientareiden rikkakasvin keittiön kautta salonkikelpoiseksi kumppaniksi kotikokin lautaselle. Kirja innostaa lukijaa katsomaan voikukkaa uusin silmin. Keittiömestari Juho Hämäläinen on luonut kirjan kesäiset reseptit, joissa voikukkaa käytetään nykypäivän ruokien raaka-aineena. Kirjaan on myös koottu tietoa voikukan käyttöön liittyvistä perinteistä, sen keruusta ja säilönnästä.

Reseptiikassa on huomioitu koko tuon keltaisen voimakukan kaikki syötävät osat; juuret, varret, lehdet, kukat ja mykeröt. 

Voikukka! Pientareelta pataan kirjan kuvitusta. Voikukan lehteen kääräistyä siikaa.

Kun keväällä näet ensimmäisten voikukkien pilkistävän pientareelta, vesi herahtaa kielellesi. Pihanurmikon kukkiessa keltaisena et hampaita kiristellen kaiva ruohonleikkuria varastosta, vaan teroitat kokkiveitsesi, nappaat kulhon kainaloon ja suuntaat kohti keltaista kultaa. Anna voikukan hurmata!

Voikukka! Pientareelta pataan kirjan kuvitusta. Valokuvaaja Milla von Konow

Voikukka hurmasi kirjan tekijät

Keittömestari Juho Hämäläinen on innostunut villiruokakokki, Voikukan juurikin on syötävää herkkua.

Villiyrtteihin ruoanlaitossaan erikoistunut Hämäläinen inspiroituu resepteissään ennen kaikkea luonnosta.

”Luonto antaa minulle ideoita kaikilla äänillään, väreillään ja tuoksuillaan. Villivihannesten kyky selviytyä ja kasvaa kylmimpien talvien ja kuivimpien kesien jälkeen ällistyttää minua aina. Siksi haluankin saada yhä useampia kokeilemaan villivihanneksia omassa ruokavaliossaan. Voikukka on kaikille tuttu joka paikan villivihannes, jonka käyttömahdollisuudet
ovat mielettömät.”

Kirjan kekseliäs, herkullinen reseptiikka kumpuaa tutuista ruokalajeista, joihin Hämäläinen on luonut voikukalla yllättävää ja raikasta twistiä.

Resepteistä löytyy voikukkavokkia ja voikukanlehdillä höystettyä munakasta. Jälkiruoaksi seppelpäistä pavlovaa ja palanpainikkeeksi kukkeaa simaa tai kesäistä dandelion-giniä.

Voikukka! Pientareelta pataan kirjan kuvitusta. Voikukkainen ginidrinkki.

”Resepteihin sain innoitusta jo olemassa olevista ruoista. Tajusin, että voikukka uppoaa näihin tosi hyvin. Voikukka on myös hyvin muuntuva raaka-aine. Sitä voi kuivata, paahtaa, ryöpätä, hauduttaa, marinoida, grillata, vokata tai syödä sellaisenaan. Kotikokin unelmakasvis”, Hämäläinen kehuu.

Ruokakuvaus on tärkeä osa kirjaa. Herkkureseptien ohella veden kielelle nostattaa myös kirjan upea kuvitus, josta vastaa palkittu valokuvaaja Milla von Konow.

”Suunnittelin kirjan ilmettä niin, että siitä tulisi kaunis kuin kukka,
mutta myös rouhean robusti. Ei mikään luonto-opas, vaan pikemminkin valon ja kesän tuoja, ihana lahjakirja.”

Tekstit kirjaan on laatinut Sari Selkälä, jonka oma ruokaharrastus vei ensin villiruokakokeiluihin.
”Kun oman ruoan kasvattaminen ja kerääminen alkoi enemmän ja
enemmän painottua villiyrtteihin ja luonnonantimiin, suhtautuminen myös voikukkaan muuttui. Innostuin ja ihastuin. Tämän projektin myötä suorastaan rakastuin. Tulevina kesinä pihanurmi saa kukkia keltaisenaan!”

”Toivomme, että kirja innostaa kokeilemaan ja käyttämään voikukkaa kotikeittiössä ja joka tapauksessa näkemään se aivan uusin silmin. Kestävän kehityksen trendissä pihojen voikukalle kuuluu arvoisensa paikka pientareilla, puutarhassa ja lautasella.”

Voikukka! Pientareelta pataan kirjan tekijät. Tietokirjailija Sari Selkälä, tietokirjailija Valokuvaaja Milla von Konow ja keittiömestari Juho Hämäläinen.
voikukka ruokakirja
Voikukka! Pientareelta pataan kirjan kuvitusta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *